Thursday, September 22, 2005

näitä kuvapatsaita kun katselee, selaa
ja se mitä katselin viimeksi Aleksandriassa...
on kai pakko tunnustaa että
huoli ihmissuvun rappeutumisesta
on turha.
sellaiset puheet on
pidettävä puhtaasti kansallisena puheena
ellei sitten tahdo joutua naurunalaiseksi.
Aleksandrian käynnin perusteella
on mahdotonta uskoa, että maailmassa
olisi milloinkaan ollut enemmän kauniimpia olentoja.
nämä olennon antavat merkityksen sellaisille
sanoille kuin sulo, loisto, kauneus, rakkaus.
säilyneiden kuvien ja patsaiden perusteella
myyttisten aikojen - niiden aikojen, joita me
pidämme myyttisinä, kun emme usko
itse elävämme parempia aikoja -
olennot eivät ole voineet olla
edes kalpeita aavistuksia näihin jumalattariin
verrattuna.
sen älyn on täytynyt olla hidasta ja jäykkää.
milloinkaan ei ole ollut sellaista elämää
kuin on nyt.
suurin kauneus on nyt.
maagimme yhtyi panokkaasti,
lähes raivokkaasti näihin näkemyksiin.
hän oikein, viisaasti, sanojaan kauan ja hartaasti punniten
totesi, että Aleksandrian kadut ovat täynnä
runoutta, täynnä sitä mitä voisi kutsua
kauneuden ja aistimielihyvän logokseksi.
Aleksandria ylittää roimasti kaikki kuvitelmani,
kaikki ihmiskunnan tähänastiset kuvitelmat taivaasta.
näistä myyttisen ajan kuvapatsaista vain kauneimmat
edustavat Aleksandrian katunäkymän keskitasoa.
katunäkymä koostuu pelkästää figuureista,
jotka saavat jumalat kiemurtelemaan kateudesta.
täkäläinen ikävä ja tylsistyminen hehkuu
nujerretulla poissaolollaan.
jos sosialismi saisi vallita vuosisatoja
lopputulos olisi romahdusmainen kauneus
hermot romahdukselle altistava sulo
kaiken tylsyyden konkurssiinajava sielunliike.
mikään ei ole tyhmempää kuin hukata
näitä myyttisiä päiviä Aleksandrian ulkopuolella.
se paikka on taivaiden tuolla puolen.


Aleksandriassa pahuus on absoluuttisesti suurempaa
mutta suhteellisesti pienempää
sillä hyvyys
on aina niin selkeästi esillä ja läsnä.
pahat ja ilkeät tytöt eivät Aleksandriassa,
niin kuin meillä pääse luulemaan itsestää
kauaa liikoja, sillä jos kohta ovat
langetessaan kauniita, eivät ole sitä kauaa.
hyvien tyttöjen loisto syöksee pahat pois
kentiltä, jumalan jäteastiaan.
hyveellisten, hyvien ja vilpittömien
loisto kirkastaa päivän
ja yöllä hyveellisten tyttöjen suloinen
nauru ja ihana oivaltava hellä filosofia
lepyttää ja parantaa rääkätyn sydämen.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home