Saturday, April 16, 2005

NOITAVASARAN AIKAINEN KIRKKO

on minulle likeisin, sydämelle lähin. Tuo kirja on yöpöytälukemistonani, aina ja ikuisesti yölampun alla. Suutelen sitä nytkin, se voisi olla itsekirjoittamani. Jokainen rivi on pyhä, täynnä pyhää oikeudentuntoa. Sen tietää että siellä istui silloin monta kohtalotoveria kardinalinhiippa päässä, ojenteli käsiään armahduksen ja rangaistuksen merkeiksi. Ihmiskunnan oikeudenmukaisinta aikaa? En tiedä... mutta näitten miesten surujen läpi pitäisi pystyä näkemään heidän jaloihin puhtaisiin sieluihin... hautakmmiotsoiden kylmyydessä makaaviin sieluihin, jotka ovat saaneet paljon kärsiä noitien tyrmäävästä hävyttömyydestä. Voiko likaisuus ja valhe asettua dramaattisemmin esiin kuin täydellistä laupeutta ja puhtautta vasten. Kardinaali viitassaan, joka on ommeltu täyteen pieniä ristejä ja jossa on jättimäinen punainen tumma risti selässä, hänen ristinsä, jonak jokainen maassaelävä noita monikertaistaa. Miljoona noitaa, kaksi miljoonaa noitaa roviolla, ja katsokaa ihmettä! Risti haalenee haalenemistaan, hänen ihonsa muistuttaa pienen pojan ihoa, haava ehtyy, hän noisee vaakatasoon noin silmiemme korkeudelle, pitää sormenjärjellään kiinni maalatusta ikkunalaista johon on kuvattu vapahtaja ja laulaa korkealla, puhtaalla kaikuisalla äänellä, Te deum! Te Deum! Oi vihan päivä... tänään paholaisenmorsiammet saatte armon. Kiittäkää Jumalan armoa kaksipäiset naisliskot, joile annetaan syvässä ja ikuisessa hyvyydessä rauha!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home